"Minun ihana

eläväinen poikani,

Minun toivoni,

onnenkantamoiseni,

rakkauteni, elämäni,

iloni."

Näiden Guillaume Du Bartas:in sanojen myötä kiitos ja kumarrus teille kaikille. Tämä blogi sai onnellisimman mahdollisen lopun, meidän täydellinen ihana poikamme on nyt täällä eikä mitkään sanat riitä kuvaamaan sitä kiitollisuutta ja rakkautta jota tunnemme.

Kiitos ihan jokaiselle mukana eläneelle, voikaa hyvin älkääkä koskaa menettäkö toivoanne!!!

 Rakkaudella

Aadis

Ensinnäkin kiitos kaikille jotka ovat käyneet "huhuilemassa", jokaisen kommentin olen lukenut ja teitä ajatellut.

Paljon on matkaa kuljettu siitä kun viimeksi olen tänne mitään raapustanut. Suru on ollut suunnattoman suurta mutta tänään minä kirjoitan täynnä kiitollisuutta ja toivoa. Jos kaikki menee hyvin, on meitä syksyllä kolme. Neljättä kuukautta saan nyt kantaa ihmettä sisälläni.

Kirjoitin joskus aiemmin tämän Tommy Tabermanin runon tänne. Juuri näin kävi meille. Uskomme ihmeeseen mitattiin.

"Joskus, jonakin iltana
kun sydän on hetken
avuton ja sokea,
repii ja potkii suruissaan,
me soudamme
vuolaaseen vastavirtaan
ilman airoja,
pelkän halun ja tahdon voimalla
Joskus, jonakin iltana
meidän uskomme
ihmeeseen mitataan"


- Tommy Tabermann

Iäti kiitollisena.

Aadis

Mulla on jotenkin sellanen fiilis että tän blogin aika alkaa oleen ohi. Tuntuu siltä että mulla ei vaan ole mitään sanottavaa. Sen kuitenkin haluan teille kertoa, että meillä on nyt alettu odottamaan lasta. Niin, pitää paikkansa. Mutta ei, raskaana me emme ole. Meistä tulee sijaisvanhempia. Ollaan puhuttu asiasta kauan ja nyt vihdoin laitoimme pyörät pyörimään sen asian suhteen. Molempien olo on todella helpottunut ja onnellisen odottava. Helppoa tietä emme valinneet, sen tiedämme, mutta elämä ei meille ole helppoa ollut tähänkään asti, joten miksi kulkisimme tämän tilaisuuden ohi vain siksi että se ei tule olemaan helppo tie. Lapsettomuus tulee olemaan osa meitä päiviemme päähän, se ei häviä meistä koskaan.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Ja koska meille ei sitä lahjaa annettu, omaa lasta, miksi emme antaisi sitä rakkautta jota me molemmat sisällämme kannamme lapselle, joka sitä kipeästi tarvitsee? Miksi emme antaisi kotia, perhettä, lapselle joka on elämänsä alkutaipaleen ollut niitä vailla? Miksi me emme antaisi itsellemme lupaa täyttää tätä kipeää tyhjää syliä jota me molemmat kannamme? Meistä tulee perhe. Se on ehkä monelle ”erilainen, ei-normaali” perhe, meille se tulee olemaan tavallinen, normaali perhe, meidän perhe.

Viimeinen hoito tehdään niin kuin suunnitelma oli, sen lopputulos ei kuitenkaan tule muuttamaan tätä päätöstä. Jos ihme tapahtuu ja viimeinen hoito onnistuu, sijoituslapsen tulo vain viivästyy, missään nimessä se ei enää peruunnu.

Kiitos teistä jokaiselle blogini lukijalle ja kaikille teille hyvää jatkoa! Voi olla että joskus käyn tänne jotain vielä kirjoittamassa, voi olla että en. Kaunein kiitokseni teille siitä kaikesta mitä olette mulle antaneet, tuesta ja turvasta. Toivon jokaisen tielle onnea ja voimia!

Nyt on kuitenkin minun aikani mennä eteenpäin, vihdoinkin. On tullut aika aloittaa meidän matkamme, perheeksi.

Halauksin,

Aada Karoliina

Kolme vauva uutista kahden päivän aikana. Jep! Saa nähdä kuinka pitkän ajan annos siinä oli. Tuskin kovinkaan pitkän.

On taas aikaa vierähtänyt viime postauksesta! Oon ihan tarkoituksellakin välttänyt tätä "blogimaailmaa", oon yrittänyt ottaa (edes) vähän etäisyyttä tähän koko asiaan. Tai no, jokainen lapseton nyt tietää kuinka paljon siihen nyt on edes mahdollista saada välimatkaa, mut anyway!

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Olo on ihan ok. Kunhan en siis erehdy oikein miettiin tätä asiaa! Niin kauan on aina hyvä kun en näe yhtäkään vauvamahaa enkä kuule yhtäkään raskaus uutista. (Meidän elämässä se on toki melkoisen mahdoton yhtälö saavuttaa pitkäksi aikaa!) Mut eiks sekin oo jo jotain et hengissä ollaan?? Sen verran vielä tuosta hoitoasiasta että mä pyysin lääkäriltä pillerit siihen asti kunnes se viimeinen hoito tehdään. Pääsenpä HUOMATTAVAN paljon helpommalla menkkojeni kanssa ja josko tuo endometrioosikin rauhottuis vähän niiden myötä! (eikä sitäkään parane unohtaa että suljetaan nyt herranen aika sen vahingon mahdollisuus pois! Sehän olis ihan hirveetä jos tulis raskaaksi silloin kun odottaa hoitoa!!! heh.)

Muuten maailma makaa niin kun petaa. Tai no, ei ikävä kyllä ihan aina niinkään…

Just nyt en halua edes ajatella tulevaa hoitoa. YRITÄN olla niin kuin normaali ihminen. YRITÄN siis elää.