Eilinen oli kyllä maanantai ihan loppuun saakka!! Mulle valkeni siinä illalla vielä melkosia juttuja. Voi luoja että mä en varmaan ikinä lakkaa ihmettelemästä ihmisten pahuutta ja selkäänpuukotusta. Ja kun sitä vielä tehdään oikeesti toisen ihmisen jaksamisen kustannuksella niin loppuu huumori pikku hiljaa. En jaksa alkaa sen paremmin asiaa tässä setvimään, se kun on niin pitkä tarina, mutta mielenkiinnolla kyllä odotan silmästä silmään kohtaavani tän selkäänpuukottajan ja näkeväni kuinka sen naama sitten pannaan kun asiat nostetaan pöydälle!

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Mulla alkoi eilen vuoto. Ensin olin varma että kuukautiset sieltä alkoi viikkoa liian aikaisin. Ihmettelinkin sitä koska ikinä ei moista ole tapahtunut. No, avasinpa suuni asiasta Haikkikselle ja hän ihanainen kertoi että se on luultavasti se kysta joka sieltä nyt tulee pois!!! Vuoto jatkuu edelleen ja on kivuliasta, toivotaan todella että se olis se kysta joka siellä oikealla oli! Sen nyt sitten näkee että jos menkat alkaa ajallaan niin silloin se on sitten ainakin varma! Iso kiitos jälleen Haikkikselle tuesta ja tiedoista J

Sinänsä se asia mikä mulle eilen illalla selvis, oli hyvä, sillä unohdin ihan täysin hetkeksi lapsettomuuteni!! Eli siis siitä voitte kuvitella kuinka raivostuttava asia on kyseessä jos se raivo menee tämän tuskan yli! Päätin taas sen sadannen kerran, että mä en koskaan ikinä enää luota kehenkään muuhun kun muruun! Tekis mieli kyllä todella mennä hakkaamaan päätä seinään, miten sitä oikeesti voi niin sokeesti luottaa toiseen ihmiseen???!!!

Yö meni tosi huonosti, heräsin milloin kipuihin, milloin näihin kaikkiin ajatuksiini. Miten helvetissä tää kaikki tulee nyt kerralla?? Tuntuu niin hullulta se, että viime keväänä kun meille tehtiin ne kolme inssiä, kaikki oli joka kerralla niin kuin suoraan oppikirjan sivuilta. Rakkulat oli niin kauniita, kohdun limakalvokin oli joka kerta täydellinen. Simpat oli huippulaatua ja ajoituskin aina juuri kohdallaan. Ja ihme oli suuri joka kerralla että jos tämä nyt ei tästä lähde!

Nyt yht äkkiä ollaan tilanteessa jossa rakkulat ei enää oikein kasva, ne ei hedelmöity ja vehkeetkin on täynnä paskaa! On se nyt jumalauta kumma! Tuntuu siltä että mähän hajoon tässä fyysisesti pala palalta, henkisestä hajoomisesta puhumattakaan. Onko tässä touhussa mitään järkee? Ensin sä hakkaat ittees pari viikkoa joka ilta hormoonipiikeillä, parhaina iltoina kahta piikkiä rinta rinnan, kärsit ne sivuvaikutukset ja sen henkisen pahan olon jo pelkästään siitä pistelystä. Käyt makaamassa tutkimuspöydällä haarat leväällään suurin piirtein joka toinen päivä ja sitten sua kaivellaan melkein itses mittasella neulalla jotta tulos olis puhdas nolla???!!! Ei jumalauta! Sitten keräilet ittes ensin henkisesti jonkinlaiseen kuosiin ihan vaan kuullakses että kroppa alkaa reistaan!!

Niin, kysynpä vaan, onko tässä mitään järkee? No, järjen kanssa tällä ei kai mitään tekemistä ole. Mutta tunteen kanssa sitäkin enemmän. Niin suuri kun tää suru on ja niin kipeetä kun tää kaikki tekee, niin henkisesti, fyysisesti kun rahallisestikin, niin yhtäkään kiveä en jätä kääntämättä! Ajatelkaa kuinka vahvoja me ollaan kun meillä on vaan joka päivä se voima nousta uuteen aamuun? Kuinka meissä jokaisessa on se voima jossain että me joka kierto jaksetaan lähtee uuteen yritykseen? Jokaisen pettymyksen jälkeen me jostain saadaan kaivettua jälleen se toivo! Miettikää sitä! Ja menkää peilin eteen ja sanokaa se itellenne ääneen. Ei tämä elämä meitä helpolla päästä, mutta ajatelkaa kuinka paljon se vielä jonain päivänä meille antaa!