Perjantaina oli punktio. Se meni paremmin kuin ikinä olisin osannut kuvitella. Se oli lähes kivuton. Sain kunnon lääkityksen ja olin kokolailla muissa maailmoissa toimenpiteen ajan. Rakasta kävi sääliksi, hän istui siinä vieressä, silitteli ja pelkäsi koko ajan että minuun sattuu. No, liekö tuo mikään ihme kun katselee vierestä kun se järkyttävän suuri neula työnnettiin minuun sisälle. Viisi solua saivat talteen. Lupasivat että biologi soittaa sitten lauantai aamuna kuinka on käynyt.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Perjantai ilta meni hyvin, napsin tasaiseen tahtiin särkylääkettä joten särky ei päässyt yllättämään missään vaiheessa. Sain hyvillä mielin lähettää mieheni mökille kavereidensa kanssa. Olo oli olosuhteisiin nähden loistava. Olisi pitänyt jo siinä kohtaa ymmärtää että kaikki ei voi mennä niin hyvin.

Laitoin illalla kellon soittamaan että olisin varmasti hereillä kun aamulla puhelin soisi. Jännitti, mutta lääke vaikutti vielä sen verran että taisin nukahtaa jo ennen kun pää ehti edes tyynyyn. Aamulla jännitti niin että minuutit tuntui tunneilta. Vihdoin puhelin soi. Olisi saanut jäädä soimatta. Biologi kertoi ensin, että viidestä solusta kolme oli kypsiä ja jatkoi ” ja ikävä kyllä minulla on nyt huonoja uutisia”. Tuntui että maa vajoaa jalkojen alta. YKSIKÄÄN SOLUISTA EI HEDELMÖITTYNYT!!! Selvisin jollakin lailla puhelun loppuun. Kun suljin puhelun, maailmani romahti siihen paikkaan. Siinä minä istuin, keittiön lattialla, ylin NIIN YKSIN. Mieheni oli 200 kilometrin päässä kotoa ja tuska joka minulla oli, oli sanoinkuvaamaton. Tämän on pakko olla pahaa unta.

Suru suureni entisestään, kun sain mieheni puhelimen päähän ja kuulin kuinka hänen maailmansa romahti. Minä itkin, itkin ja itkin. En saanut tehdyksi mitään. Sisareni tuli perheensä kanssa käymään, pyysin heitä lähtemään. Ainoa, jonka lähelleni halusin oli liian kaukana. Olin aivan turta.

Illalla, koko päivän itkut takana, katselin silmät turvoksissa televisiota ja yht äkkiä se iski. Taistelutahto. Siinä sohvan nurkassa istuessani päätin, että mehän selvitään tästä. Perkele. Suuren ja nöyrän kiitokseni tahdon tässä lähettää Haikkikselle, vertaistukesi lauantaina oli korvaamatonta. Sieltä hän Roomasta käsin paransi ihmissielua! Olet uskomaton! Kuinka kellään voi olla niin hyvä sydän että hän tahtoo oudon ihmisen ilmoittavan hoitojen etenemisestä kun hän itse on lomalla???? Ei tämä maailma voi olla läpeensä paha! Halauksia ja enkeleitä Satu!!!

Biologi sanoi, että seuraavaksi yritetään sitten mikrohedelmöitystä, sillä kuulemma melkein aina tällaisissa tapauksissa saadaan munasolu hedelmöitettyä. Siis MELKEIN. Oma usko on juuri nyt koetuksella, mutta kyllähän me sen kokeilemme, se on varma.

Jollakin kierolla tavalla sitä oli myös helpottunut siitä, että näin kävi. Nyt me tiedämme miksi lasta ei ole tullut. Tänään minulla on puhelinaika lääkärillemme, sitten tiedän jatkosta enemmän.