Eilen sain taas vaihteeksi vauva uutisia! Tuli aika ristiriitainen olo. Tiedän, että lapsi on toivottu kyseiseen parisuhteeseen, mutta sen parisuhteen tila, se on asia erikseen. Tunnen ainoastaan tämän tulevan isän, tulevan äidin olen nähnyt kerran. Mutta tämän miehen kanssa olen paljon puhunut heidän parisuhteestaan. Naisen taustat on melkoiset, ei mikään ihme sinänsä että hänen on hyvin vaikea näyttää tunteitaan. Toisaalta olen onnellinen heidän puolestaan, tai no, lähinnä kai tämän tulevan isän puolesta, sillä tiedän että tämä tuleva lapsi on varmasti rakastettu, isänsä puolesta. Äidistä en todellakaan tiedä. Tämän miehen kertoman perusteella voisin kuvitella että ei ainakaan kovin tunnerikasta ole tulevan lapsen elämä äidin taholta. Mutta vaikea tosiaan sanoa kun ei ihmistä tunne. Toivon kuitenkin että lapsi olisi rakastettu, molempien vanhempiensa taholta. Sillä jokainen lapsi on lahja, syntyy hän millaiseen tilanteeseen tahansa. Lapsi on AINA syytön vanhempien ongelmiin. Jokaisella lapsella on oikeus hyvään elämään, turvalliseen elämään.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Nyt on kaksi iltaa piikitystä takana. Piikitykset on sujunut jouhevasti, vähän kirvelee mutta ei muuta! Se on kumma miten meikäläinenkin, ennen NIIN piikkikammoinen ihminen, pistelee itteään mennen tullen, eikä pelota yhtään. Henkisesti se mulle ainakin raskaampaa kun fyysisesti. Toki viimeiset piikit alkaa tuntumaan jo fyysisestikin kun vatsanahka alkaa olemaan melko hellänä. Mutta se on kuitenkin todella pieni hinta siitä että asiat menee eteenpäin!

 

Mulla on viime aikoina ollut melkoinen onnellisuuspuuska!! Mä olen jotenkin erityisen onnellinen ja kiitollinen siitä kaikesta mitä mulla on. Mä olen ihan äärettömän rakastunut muruun, joka päivä tuntuu siltä että jalat menee alta ja henki salpaantuu pelkästä toisen näkemisestä. On vaan niin hyvä olla! Välillä toki tulee niitä surunpuuskiakin, se lapsen kaipuu, mutta jotenkin sekin on tällä erää helpompaa. Johtuneeko siitä, että nyt kun tietää että asian eteen tehdään taas jotain niin se on jotenkin helpompi kestää. Mene ja tiedä. Nyt kuitenkin mä haluan nauttia siitä että musta just nyt tuntuu tältä. Suren sitten kun on sen aika!

 

Silloin kun näitä tälläisiä onnenpuuskia tulee, sitä tahtoo pitää niistä hetkistä kynsin ja hampain kiinni, haluaa edes hetken tuntea itsensä normaaliksi! Tiedätkö, sellaiseksi ihmiseksi jonka ei ihan jokainen hetki tarvi murehtia ja surra. Olla kaiken tuskan ja kivun yläpuolella.

 

Yksi mielestäni todella positiivinen asia on se, että olen huomannut murun tulleen aika avoimeksi tämän lapsettomuuden suhteen. Ei hän koskaan ole asiaa mitenkään piilotellut, mutta ei myöskään asiasta ole puhunut kuin tiettyjen ihmisten kanssa. Sellaisessa seurassa jossa asiasta tiedetään, hän on koko tämän ajan oikeastaan ollut täysin avoin. Nyt kuitenkin jo useamman kerran olen ilokseni huomannut että hän on saanut suunsa auki sellaistenkin ihmisten aikana joiden seurassa aiheen voisi jouhevasti vain ohittaa. Olen erityisen onnellinen tästä asiasta, sillä uskon sen helpottavan sitä taakkaa jota muru sydämessään kantaa. Ihan yhtä syli on hänellä kuin minullakin.

 

Paljosta saan siis kiittää ja olla onnellinen. Kaikesta surusta ja koetusta tuskasta huolimatta minä koen saaneeni osakseni sellaisen onnen ja rakkauden että moni ihminen tässä maailmassa ei koskaan saa tällaista kokea, ei vaikka hänellä olisi kaikki mainen mammona ja liuta lapsia. Sillä minä olen aina ollut sitä mieltä, että mikään ei tässä maailmassa ole tärkeämpää kuin rakkaus. Sen minä olen osakseni saanut, mitä muuta minä voisin pyytää ollakseni onnellinen? Niin, en mitään.