Mä olen huomannu sellasen asian et mua on alkanut pelottaan se, kuinka lujaa tää lapsettomuus taas lyö päin näköä sitten kun saadaan uusi koti valmiiksi ja päästään muuttamaan sinne. Nyt on ollu koko ajan niin paljon touhua ja tekemistä että ei oo kertakaikkiaan ollu aikaa pysähtyä murehtimaan niin paljoa. Tottakai se nyt koko ajan on mielessä, mut ei ihan päällimäisenä.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Mä pelkään sitä et kuinka tyhjä olo mulle sit tulee. Kun mä istun siellä uudessa ihanassa kodissa, mietin sitä kuinka paljon sen eteen on nähty vaivaa ja kuinka rakas on ihan jokainen nurkka siitä talosta – mä istun siellä edelleen syli tyhjänä. Kuinka kipeä tämä tyhjä syli on silloin? Kun ei tilalla ole enää sitä jokapäiväistä tekemistä ja touhuamista, sitä jännittävää ja ihanaa odotusta siitä että pääsispä jo uuteen kotiin. Kuinka tyhjä olo on silloin kun saa tuollasen ison projektin valmiiksi ja on aikaa pysähtyä taas sen asian eteen että lasta ei ole.

En tiedä, toivon todellakin olevani pahasti väärässä! Mut sitä mä kuitenkin pelkään. Pelkään sitä että tämä hoito epäonnistuu ja sitten on edessä jonotus leikkaukseen ja kuka tietää kuinka kauan se kestää. Eikä siitäkään mitään takeita ole, myös se on mahdollista että niitä endometrioomia ei edes saada pois! Kuinka kauan kestää toipuminen, kuinka kauan on seuraavaan hoitoon, kuinka kauan….. kuinka ja kuinka. Helvetti että tän elämän pitää päivästä toiseen, vuodesta toiseen yhtä pelkäämistä!

No, tää nyt on taas tätä meikäläisen ajatuksen juoksua! Kaikki kai selviää aikanaan. Voimia teille kaikille ja ilon pisaroita tähän päivään J