Pp nro 7 siis menossa, jokainen oire viittaa menkkoihin. Tällä kertaa mulle ei oo tullu lugeista mitään oireita, viimeksihän mulle tuli niistä kaikki mahdolliset. Mulla olis veritesti ens viikon maanantaina, mutta ainakin nyt tuntuu siltä että en halua siihen mennä. Viimeksihän menin siihen siksi, että halusin tietää onko tapahtunut edes yritystä kiinnitymisessä. Ja niinhän se oli että ei niin minkäänlaista yritystä ollut tapahtunut. Nyt tuntuu siltä että en halua sitäkään asiaa tietää. Jos siellä taas sanottaisiin että mitään ei ole tapahtunut, menis loputkin toivon rippeet siitä että ikinäkään mikään hoito vois onnistua.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Hulluahan se on, tavallaan itsensä huijaamista. Mutta joskus kai on helpompaa olla kuulematta totuutta? Ja vaikka ne toivon rippeet tulevia hoitoja kohtaan onkin niin todella minimaaliset, niin silti pelottaa se, että loputkin niistä vietäisiin. Tuntuis jotenkin niin lopulliselta kuulla että tälläkään kertaa ei kiinnittymisen yritystä ollut. Vaikka mä tiedän mikä tästä hoidosta on tulos, mua pelottaa niin paljon se kun menkat alkaa. Tuntuu siltä että haluais niin paljon vaan vaikka nukkua menkkojen yli. Koska mä tiedän kyllä että se olo helpottaa kun menee muutama päivä, mutta se tuska jonka yli joutuu rämpimään on vaan niin helvetin kipeä.

 

Voi kun oliskin joku kristallipallo josta vois tarkistaa tulevaisuuden. Vaikka no, saattaapi olla että on parempi että sitä ei ole…. Jos mä mietin elämääni taaksepäin niin on todellakin monta sellaista aamua että jos olisin tiennyt mitä päivä tuo tullessaan, en todellakaan olis uskaltanut sängystä nousta! Eli kai se kuitenkin loppuviimeks niin menee että yhtä lailla hyvässä kun pahassa on parempi etukäteen olla tietämättä mitä tuleman pitää!

 

Nyt on pakko jatkaa töitä, voikaa hyvin!