En tiedä, jotenkin tuntuu siltä, että tää tietokone ja varsinkin netti lisää ihan liikaa tätä lapsettomuusahdistusta! Viikonloput on jotenkin NIIN paljon helpompia kun on kotona täydellisessä nettipimennossa (joka johtuu ihan vain ja ainoastaan meidän omasta laiskuudesta kun ei olla saatu aikaiseksi hankkia nettiä kotiin). Mutta kun tulee töihin ja tekee töitä koneen ääressä kaiket päivät niin tottahan sitä tulee lueskeltua raskausblogeja ym lapsiin liittyvää.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Tänään taas on vähän huono päivä, ei mitenkään ylenpalttisen masentunut, mut sellaset huonot fiilikset kuitenkin. Menkkoja ei näy ei kuulu edelleenkään, nyt siis menossa jo kp 38! Raskaana en ole. Täytyy varmaan tällä viikolla soittaa klinikalle ja kysästä et mitä kannattais alkaa tekeen. Oloja oli taas perjantaina niin vahvasti että olin ihan varma että nyt, mutta kun ei niin ei. Eilen ja tänään taas täysin oireetonta.

Mä oon jostain kumman syystä viime aikoina miettiny ihan hirveesti sitä meidän keskenmenoa. Tuntenut ihan järkyttävän raastavaa surua siitä, että se onni meiltä vietiin. Ja tietysti kipua ja surua lisää se, kun ei yhtään tiedä koska pääsee seuraavaan hoitoon. Päätös yksityiselle laparoskopiaan menosta on nyt varma. Ensi viikolla mulla on aika leikkaavalle lääkärille, hän vielä haluaa itse tutkia mut ja silloin varmaan myös sovitaan leikkauksen aikataulusta. Viime viikollahan mulle tuli se poliaika sairaalasta, se olis ollut vasta 10.6.!!! Ja sen jälkeen siis mut vasta olis leikkausjonoon laitettu, joten ei kiitos!

Ens viikolla se sit varmaan kuullaan missä kohtaa leikkaus tehdään. Jännittää ja pelottaa. Lähinnä se, jos joudutaan viemään munasarjat tai jos endoa ei saada pois jne. jne. Meille kun nuo uutiset näissä asioissa tahtoo olla aina huonoja. Ainakaan en ala elättelemään toiveita siitä, että kaikki saataisiin nätisti pois ja leikkauksen jälkeen päästäisiin suht pian aloittamaan uusi hoito. Sitä virhettä mä en tee. Mä oon ihan liian monesti elämässäni joutunut kokemaan sen, että luotan siihen et kaikki menee hyvin  ja sit ei menekkään.

En tiedä, päivät vaan tuntuu seuraavan toisiaan, samaa harmaata paskaa, aina odottaa vaan iltaa että pääsis kotiin ja sais vaan olla. Onneks on pääsiäinen tulossa, 4 päivää vapaata! Tuntuu koko ajan siltä että pitäis saada jostain kiinni, jotain mielekästä ”täytettä” näihin päiviin. Tuntuu välillä siltä että elämä menee hukkaan kun ei vaan kertakaikkiaan voimat riitä. Ahdistaa kun ei saa otetta elämästään. Mutta tää kaikki kai kuuluu tähän. Vaikkakaan se ei todellakaan oloa helpota!

Toivotaan nyt että leikkaus olis mahdollisimman pian ja päästäisiin jatkamaan hoitoja. Vaikka sekin on ihan helvetin raskasta niin parempi sekin kun tää odottaminen kun mitään ei tapahdu! Kaikesta huolimatta elämä jatkuu, päivä kerrallaan!