Olen lukenut osaksi huvittuneena, osaksi säälien lukenut niitä paria kommentia joita edellinen postaukseni sai aikaan! Ensinnäkin tahdon sanoa anonyymille, että olen todella pahoillani puolestasi siitä, että olet sinäkin joutunut tämän tuskallisen lapsettomuuden tien kulkijaksi. Se ei ole koskaan helppoa. Meidän pitäisi jokaisen kuitenkin muistaa että on elämämme suru mikä tahansa, jokainen meistä käsittelee sen omalla tavallaan. Osa meistä harrastaa joskus juuri tälläistä itseironiaa, juuri sellaista huumoria joka on meille se pieni pelastus, se pieni asia jolla selvitä taas hetken matkaa eteenpäin. Kaikilla niin ei ole. Jokaisella meistä on oikeus omaan oloon, omaan tapaan suhtautua. Toivon sinulle todella sydämestäni voimia jaksaa. Onneksi nämä blogit ovat vapaaehtoista luettavaa, ja jos sinä et tätä blogia enää tahdo lukea, toivon että löydät vertaistukea ihmisiltä jotka ajattelevat sinun kanssasi samoin. Aivan kuten me jotka olemme täällä minun blogissani olemme toisistamme löytäneet.

Ja Kukka, onko niin että me lapsettomat jotka nauramme ITSELLEMME, emme tokikaan sairaille ihmisille, emmekä myöskään muiden kuin ITSEMME kustannuksella, verhoudumme täällä anonyymeiksi toisin kuin sinä? Olen todella pahoillani puolestasi siitä asiasta että ajattelet niin, että lapsettomuus on esimerkiksi syöpään verrattava sairaus. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja ennen kaikkea toivon sinulle samaa kuin anonyymille, että on sinun elämässäsi eteesi tulevat vaikeudet mitä tahansa, löytäisit vertaistukea itsellesi silloin kun sitä tarvitset, juuri sellaisilta ihmisiltä kuin sitä tarvitset.

Itse olen siitä onnekkaassa asemassa että minä olen saanut vertaistukea, juuri sellaista kuin olen omalle kohdalleni kaivannut. Olen saanut sitä niin "tosi elämässä" kuin täällä blogimaailmassakin. Olen siitä erittäin kiitollinen. Kiitollinen olen myös siitä, että osaan  nauraa itselleni, sillä juuri sitähän tämä koko paita asiakin on! Se keventää minun taakkaani!

Olen kiitollinen siitä että elämme tälläisessä vapaassa maassa jossa meistä kaikilla on oikeus omaan mielipiteeseensä! Kaunis kiitokseni teille jokaiselle, erityisesti anonyymille ja Kukalle, saitte aikaan keskustelua jonka avulla taas muistin kuinka onnekas olen!!

Voikaa hyvin!!