Niin, todella! Huomasin juuri että mä olen aloittanut tämän blogin pitämisen vuosi sitten! Voi luoja että mä NIIN toivoin silloin että tilanne olisi ihan toinen vuoden päästä. Vaan tässä ollaan. Lapsettomina. Sielu ja sydän surusta suunniltaan. Enää en todellakaan jaksa uskoa että vuoden päästä tilanne olisi yhtään toinen. Sitä kuitenkin toivon, että vuoden päästä olisi edes helpompi hengittää.

Jos oikein muistan, viime viikon keskiviikkona alkoi kunnon vuoto. Menkat oli todella ihmeelliset, ensin oli tosiaan neljä päivää tuhrua (ei ole koskaan ennen tapahtunut) sitten kun vuoto alkoi niin sitä sitten riitti! Kolme päivää mä vuosin niin kuin olis hanasta kaadettu. Ja silloin kolmantena päivänä vuoto oli jopa runsaampaa kuin kaksi aiempaa päivää (asia, joka on AINA täysin päinvastoin). Ja mikä ihmeellisintä, kolmannen vuoto päivän iltana vuoto loppui kuin seinään. Siis todella, aivan kuin seinään. Ei mitään pikkuhiljaa vähentyvää vuotoa (niin kuin mun menkat AINA), vaan vuoto loppui kuin veitsellä leikaten. Kaksi ensimmäistä päivää mä olin tosi kipeä. Laparoskopian vaikutus on siis nyt jo loppunut.

Silloin keskiviikkona aloin syömään Zumenon lääkettä(3 kpl pvä) ja sen rinnalla joka päivä 1 minidisperin. Disperinillä yritetään avittaa mahdollista kiinnittymistä ajatellen kohdun limakalvon verenkiertoa. Söin sitä viime hoidossakin siirron jälkeen joka päivä. Zumenon aiheuttaa mulle aika paljon pahoinvointia, päänsärkyä ja sellasta "pöllämystynyttä" oloa. Mutta niihin sivuoireisiin tässä matkan varella on jo ehtinyt tottua.... Perjantaina on eka ultra. JOS siirto tulee, se on noin kp 20.

Päivä kerrallaan mennään eteenpäin. Rinta rottingilla kohti uusia pettymyksiä!