Mulla on jotenkin sellanen fiilis että tän blogin aika alkaa oleen ohi. Tuntuu siltä että mulla ei vaan ole mitään sanottavaa. Sen kuitenkin haluan teille kertoa, että meillä on nyt alettu odottamaan lasta. Niin, pitää paikkansa. Mutta ei, raskaana me emme ole. Meistä tulee sijaisvanhempia. Ollaan puhuttu asiasta kauan ja nyt vihdoin laitoimme pyörät pyörimään sen asian suhteen. Molempien olo on todella helpottunut ja onnellisen odottava. Helppoa tietä emme valinneet, sen tiedämme, mutta elämä ei meille ole helppoa ollut tähänkään asti, joten miksi kulkisimme tämän tilaisuuden ohi vain siksi että se ei tule olemaan helppo tie. Lapsettomuus tulee olemaan osa meitä päiviemme päähän, se ei häviä meistä koskaan.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Ja koska meille ei sitä lahjaa annettu, omaa lasta, miksi emme antaisi sitä rakkautta jota me molemmat sisällämme kannamme lapselle, joka sitä kipeästi tarvitsee? Miksi emme antaisi kotia, perhettä, lapselle joka on elämänsä alkutaipaleen ollut niitä vailla? Miksi me emme antaisi itsellemme lupaa täyttää tätä kipeää tyhjää syliä jota me molemmat kannamme? Meistä tulee perhe. Se on ehkä monelle ”erilainen, ei-normaali” perhe, meille se tulee olemaan tavallinen, normaali perhe, meidän perhe.

Viimeinen hoito tehdään niin kuin suunnitelma oli, sen lopputulos ei kuitenkaan tule muuttamaan tätä päätöstä. Jos ihme tapahtuu ja viimeinen hoito onnistuu, sijoituslapsen tulo vain viivästyy, missään nimessä se ei enää peruunnu.

Kiitos teistä jokaiselle blogini lukijalle ja kaikille teille hyvää jatkoa! Voi olla että joskus käyn tänne jotain vielä kirjoittamassa, voi olla että en. Kaunein kiitokseni teille siitä kaikesta mitä olette mulle antaneet, tuesta ja turvasta. Toivon jokaisen tielle onnea ja voimia!

Nyt on kuitenkin minun aikani mennä eteenpäin, vihdoinkin. On tullut aika aloittaa meidän matkamme, perheeksi.

Halauksin,

Aada Karoliina