Niin! Suomessa tehdään vuodessa 10 500 aborttia!!!!! Mikä tässä maailmassa ihan oikeesti vialla kun ihmiset jotka jostain syystä ei voi pitää/halua lasta, tulevat kyllä raskaaksi, mutta me, jotka haluamme sitä enemmän kuin mitään muuta, niin ei! Mulla ei henkilökohtaisesti ole mitään aborttia vastaan. Ymmärrän hyvin, jos esimerkiksi raiskauksen uhri sen teettää. Tai nainen, jolla ei kertakaikkiaan ole mitään mahdollisuutta lasta kasvattaa. Mutta silti se kirpaisee kun itse on tässä tilanteessa. Toivonkin että en tällä kirjoituksellani pahoita kenenkään abortin tehneen mieltä, kuten jo sanoin, itse en aborttia vastusta silloin kun siihen on oikeasti syy. Sitä mieltä kylläkin olen, että abortti ei todellakaan ole mikään ehkäisykeino!

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Sanoin murulle aamupala pöydässä, että kuvittele, jos vaikka puolet, tai edes kolmasosa näistä synnyttäisi lapsen ja antaisi sen adoptioon, kuinka paljon helpompaa olisi adoptointi tässä maassa! Pelkästään se kolmasosa olisi 10 lasta päivässä, niin juuri PÄIVÄSSÄ!!  Joo, tiedän kyllä että asia ei ole niin yksinkertainen, mutta silti sitä miettii kaikenlaista tässä tilanteessa. Olisi parempi olla koskaan kuulematta tuollaisia uutisia. Säästyisi edes näiltä pohdinnoilta.

Tänään on muutenkin taas jotenkin masentava päivä. Huomaan kärsiväni melkoisesti yhteisen ajan puutteesta murun kanssa. Vaikka tiedän, että tämä aika pula on vain väliaikaista, se kestää tasan sen aikaa kunnes uusi koti on valmis, mutta kuitenkin. Kun on muutenkin paha olla, haluaisi entistä enemmän sitä läheisyyttä. Sitä että saisi olla kaksin ilman kiirettä minnekään. Ja ilman ainaista väsymystä. Mutta tätä tää nyt on seuraavat 5 kuukautta. Ehkä enemmänkin. Tähän on nyt totuttava. Ja odottaahan meitä kaiken tämän jälkeen unelmakoti, se on paljon se!

Joulukin lähestyy! On alkanut pelottamaan jo sekin. Jälleen yksi joulu ilman omaa lasta, ilman äitiä ja isää. Viime jouluna, ensimmäisenä jouluna ilman äitiä, mun siskon perhe oli meillä. Sitä sen suuremmin selittelemättä luulen, että tämä joulu me vietetään ihan kaksin. Toki mennään siskon luo pukkia katsomaan, siellä kun on lapsia niin täytyyhän se lasten ilo ja jännitys nähdä. Niin kipeää kun se tekeekin. Viime jouluna oli vielä vahva usko siihen, että tänä jouluna meitä olisi jo kolme. Vaan ei ole. Ei ole enää edes uskoa siihen että sitten seuraavana jouluna. En tiedä onko uskoa enää edes siihen, että ylipäänsä tulee sellaista joulua että meitä on kolme. Aika näyttää.

Menkat on edelleen hukan teillä, ei tuntemuksia minkäänlaisia. Ensi viikolla soitan klinikalle ja kysyn että mitä tehdään jos ei ala kuulumaan. En tiedä olisiko ne sitten kuitenkin ollut menkat viime viikolla. Tai vaikka molemmat samaan rahaan, menkat ja kysta. Mene ja tiedä. Soitan kuitenkin ensi viikolla ja pyydän josko lääkäri vaikka ultraisi niin näkisi mikä on tilanne. Samalla voisi sitten vilkaista sitä vasenta puolta miltä siellä näyttää. Seuraava aika kun on kuitenkin vasta kolmen viikon kuluttua, siihen asti en millään jaksa odottaa ja miettiä.

No, kai kaikkeen selitys aikanaan löytyy. Nyt täytyis ihan ensimmäisenä löytää työmotivaatio! Sitä ei taida siellä klinikalla olla tarjolla?