Just niin, oikein taas kaikkien maanantaiden äiti! Olo on ihan juuri samanlainen kun on ilmakin, synkkä! Me käytiin klinikalla ultrassa katsomassa miltä munasarjat näyttää, voidaanko uusi hoito alkaa heti vai tarvitaanko huilikuukausi. No, uutiset oli jälleen kerran huonompia kun osattiin odottaa. Oikeassa munasarjassa kysta ja vasemman munasarjan endometriooma joka tyhjennettiin punktion yhteydessä on palannut. Vasemmalla puolella oli lisäksi joku nestekertymä sielläkin. Lääkäri epäili että se saattaa olla munasarjassa mikä ei ole hyvä juttu. Saatan joutua uudelleen aukiolotutkimukseen, joka siis mulla oli ihan yhtä helvettiä silloin ekalla kerralla!

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Lääkäri miettii nyt myös sitä, että pitäisikö sieltä vasemmalta puolelta leikata ne kertymät pois. Uuteen hoitoon tuskin pääsemme vielä marraskuussakaan. Kuukauden päästä mennään ultraan ja katotaan että mikä on silloin tilanne. On taas sellanen katujyrän alle jääny olo. Miten nää uutiset voi nyt koko ajan olla tälläsiä. Ihmetteli myös sitä, kun mulle tuli niin vähän siinä IVF:n stimulaatiossa munarakkuloita, pitäis kai annoksen ja mun iän perusteella tulla enemmän. No, sanoi kuitenkin että siihen uskoo auttavan että nostetaan annosta sitten kun hoito on ajankohtainen.

Oltiin molemmat kyllä melkosen lattiarättejä kun klinikalta lähdettiin. Miten tää nyt on näin helvetin vaikeeta? Miks ei vihdoin jo voi alkaa sujumaan? Tuntuu taas niin helvetin lohduttomalta. Tekis mieli mennä kotiin koppaan maate. Olla siellä peiton alla ja päästää oikein kunnon itkut. Rypeä oikein kunnolla tässä olossa, jos se edes vähän puhdistaisi.

Jälleen kerran mä niin kovasti toivoisin, että olis päässä joku nappi mistä vois painaa ja kaikki asiat unohtuis. Edes hetkeksi. Tää kaikki olis niin paljon helpompaa kun pystyis oleen ajattelematta. No, jokainen joka tän on kokenut tietää kuinka helppoa se on…..

Tästä olosta ei puutu taas muuta kuin jokun läheisen raskaus uutinen!!! No, luultavasti sellanenkin taas lähiaikoina tulee. Koska me saadaan kertoa se uutinen? Entä jos me ei koskaan saada kertoa sitä?

Nää mielenliikkeet on kyllä melkosen uskomattomia tän asian tiimoilta. Viime viikko oli hyvä ja positiivinen. Mieli oli tosi rauhallinen ja onnellinen. Ja nyt taas ollaan pohjalukemissa! Tää on raskasta. On niin toivoton ja voimaton olo. Me tossa matkalla puhuttiin murun kanssa kun ajeltiin klinikalta takas töihin, että tuskinpa me tän vuoden puolella enää hoitoon asti päästään. Mä vaan niin toivon että mun ei tarvis mennä enää siihen aukiolotutkimukseen, se oli vaan NIIN hirveetä silloin. Enkä mä nyt mitään leikkaustakaan toivo, mutta jotenkin tuntuu että se olis pienempi paha. Ja jos siitä apua olis, niin sitten tietenkin.

En tiedä. Jokainen maanantai tässä elämässä on tiistaiksi vaihtunut. Toivotaan että niin käy tälläkin kertaa…