Kuinka syvällä on se syvin kohta surussa? Kuinka suureksi kaipuu kasvaa ennen kuin se alkaa laantumaan? Kuinka monta pettymystä ihmisen täytyy kokea ennen kun niihin tottuu? Kuinka tyhjä voi tyhjä syli olla? Kuinka paljon kipua mahtuu ihmisen sieluun?

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Niinpä, tuon kaiken kun joku kertoisi niin hyvä olis! Vaan ei taida kertoa, ei taida selvitä nuo kysymykset koskaan. Tulee uusi päivä, sama vanha tuska.

On vain päiviä jotka kulkee eteenpäin toistensa kaltaisina. Kuluu viikko, kuluu kuukausi, tulee uusi vuosi, seuraava vuosi, sitä seuraava vuosi. Tyhjä syli on ja pysyy. Annetaan ja otetaan pois.

Suru. Kuinka paljon voi niin pieneen sanaan mahtua. Niin paljon kipua, kaipuuta, vihaa, lohduttomuutta, katkeruutta, tuskaa, kyyneleitä, valvottuja öitä. Eikä mikään ole kuitenkaan tarpeeksi, aivan kuin yrittäisit kärsiä tuomiota joka kertaantuu, kertaantuu, kertaantuu. Juuri kun kuvittelet sen loppuneen, saat jälleen uuden tuomion.

Karua tekstiä, tiedän. Mutta mitä sitä kaunistelemaan, Tyhjän Sylin Kipua.