Niin siinä kävi kuin tiesinkin, negaahan se veritesti näytti. Yllätys se ei ollut, mutta ei se tarkoita sitä etteikö se olis sattunut silti. Eilen illalla oli kyllä tosi paha olla. Itkin siinä sitten jo senkin että meille ei koskaan ikinä missään tilanteessa eikä millään lailla lasta tule. Oli taas niin pessimistinen olo että ei ole pitkään aikaan ollutkaan. Tuntuu siltä että jotenkin on pakko alkaa suojelemaan itseään totuttelemalla pikku hiljaa ajatukseen että sitä lasta ei tosiaan koskaan tule. Sitähän me emme voi tietää, eikä kukaan muukaan, mutta jotenkin vaan tuntuu että pakko on ajatella mieluummin niin, kuin niin että kyllä se sieltä vielä tulee ja sitten jos joskus onkin tilanteen edessä että sitä lasta ei ihan oikeasti koskaan tulekaan niin se pettymys tuntuu liian raskaalta.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Enempää en nyt jouda kirjoittamaan, palaan asiaan vaikka huomenissa. Tsemppiä kaikille, voikaa hyvin!!