Joopa joo! Käytiin perjantaina tosiaan ultrassa. Zumenon on tehnyt tehtävänsä ihan mallikkaasti, limis on kasvanut hyvin eikä omia pompuloita (lue:munasoluja) ollut kasvamassa. Lääke on ehkä vielä mallikkaammin hoitanut kaikki sivuvaikutukset! Pahoinvointi, unettomuus, päänsärky, kaikki löytyy! Toissayönäkään en pyörinyt kun neljä tuntia.....

Kysyin siinä sitten lääkäriltä että mitä mieltä se meidän tilanteesta ihan rehellisesti on. Sanoi ihan suoraan että tilanne ei ole mitenkään lupaava. Siinä mä sit istuin ja nieleskelin itkua. Kyllähän sen asian on itekkin tiennyt, mutta on se hirveetä kuulla lääkärin suusta ihan suoraan. Kysyin sit että onko paljon meitä tälläisiä jotka saa useamman varhaisen keskenmenon mutta ei sit kuitenkaan koskaan saa lasta syliin asti. Siihen lääkäri sanoi että "No en muista kyllä yhtäkään!". Voi jumalauta! Eikö siinä tapauksessa meillä sit pitäis olla edes jotain toivoa?

Mä en käsitä miten ne voi sanoa toisessa lauseessa toista ja toisessa toista! MÄ HALUAN MEIDÄN OMAN LÄÄKÄRIN TAKASIN!!!!! No, siitä nyt ei taida toivetta olla, hän kun lähti helmikuussa yk-joukkoihin lääkäriksi. Puoli vuotta hänen piti siellä olla mutta ilmeisesti hän jää sinne! No, mitäpä muutakaan meille!

Toki mä luotan siellä klinikalla kaikkiin lääkäreihin mut mä en tälläsessä tilanteessa halua sitä että mulle puhutaan milloin mitäkin. Olis sit valehdellu että kyl on monia niitä joille on näin käynyt tai olis sanonut että kyllä teillä viel toivoa on. Sen verran se sanoi että vielä se yksi kannattaa kokeilla.

Ens perjantaina pitäis olla siirto mikäli alkio sulatuksesta selviää. Meillä on molemmilla sellanen olo että meille ei olla edes mitään hoitoa tekemässä. Kunhan nyt popsin lääkkeitä. Olo on kyl taas niin lujaa sellanen et tää ei lopu koskaan. Eikä kai tää lopukkaan.

Tähän sopivin loppukaneetti olis varmaan; Elämä on! Ja sama amerikaks, Shit happens!